Siirry pääsisältöön
Hyvät merimiestavat
Published: 2020-11-25

Valitse pelastusliivit huolella!

Valitse pelastusliivisi huolella! Ehdottomasti tärkeintä on, että pelastusliivit sopivat juuri sinulle ja että niistä löytyy haararemmi. Kaksi selkeää suosikkia nousi esiin kun Alandia testasi eri pelastusliivejä.

flytväst_Lucas

Kunnon pelastusliivi on elintärkeä henkivakuutus. Satsaa pelastuliivien toimivuuteen ja valitse juuri sinulle sopivat pelastuliivit.

Neljä tärkeintä tekijää

Alandia vakuutus testasi erilaisia pelastusliivejä aidoissa olosuhteissa aaltoaltaassa.

Testistä nousi esiin neljä keskeistä havaintoa.

  1. Pelastusliivien valintaan vaikuttaa se, missä yleensä liikut. Veneiletkö järvellä, sisäsaaristossa vai avomerellä?
  2. Kokeile pelastusliivejä rauhassa. Liivien tulee istua päälle ja tuntua mukavilta. Anna jokaisen perheenjäsenen sovittaa liivejään rauhassa.
  3. Älä tuijota sokeasti kelluvuudesta kertovaan Newton-lukuun. Korkeampi Newton-luku kertoo paremmasta kelluvuudesta. Samalla se kuitenkin laskee kykyä liikkua liivit yllä vedessä, jolloin esimerkiksi takaisin veneeseen nouseminen voi käydä hankalaksi. On siis palattava kohtaan 1 – missä käytät liivejä eniten?
  4. Haararemmi on osista tärkein. Sen tulee olla mielllyttävä yllä ja samalla niin vaivaton, että sitä tulee AINA käytettyä. Ilman haararemmiä liivi saattaa luiskahtaa yli pään, kun hyppäät veteen.

Etuja ja haittoja

Useimmiten valinta tehdään veneilyliivien ja paukkuliivien välillä. Alandian testi todisti, että molemmilla on hyvät ja huonot puolensa.

Paukkuliivi kääntää sinut vedessä oikein päin, vaikket itse kykenisi toimimaan. Se vaatii kuitenkin säännöllistä kunnon tarkastamista ja huoltoa toimiakseen toivotulla tavalla. Tässä kohden valitettavan moneen käyttäjään iskee laiskuus.

Veneilyliivit päällä liikut ketterämmin ja niitä on helppo käyttää. Niiden käyttäjältä vaaditaan kuitenkin taitoa, sillä veneilyliivit eivät käännä tajutonta tai liikkumaan kykenemätöntä käyttäjää vedessä oikein päin.

Kaksi suosikkia

Veneilyliivien joukosta testin suosikiksi selvisi Baltic Offshore. Hyvin istuva, kätevä liivi on päällä tukeva. Siinä on vahva pikalukko, mukava haararemmi sekä heijastimet ja hätäpilli.

Paukkuliiveistä suosituksen saa hybridimallinen Baltic RIB, joka on mukava niin maissa kuin vedessäkin. Suojaavalla hupulla varustettu liivi on helppo sekä täyttää että tyhjentää ilmasta itse.

Katso video testistä.

utombordare-bla-1

Moottorivene - sisämoottori

inombordare-bla

Moottorivene - perämoottori

segelbat-bla

Purjevene

vattenskoter-bla

Vesijetti

Aiheeseen liittyvät artikkelit

respekt_for_naturen

Kunnioituksesta luontoon

Tarina kertoo, että ulkosaaristossa asunut kalastaja Runar tapasi aina aamulla…
dsc03529-scaled

Välitä jauhesammuttimestasi

Jauhesammuttimen on toimittava, kun sitä tarvitaan. Helppo, mutta hyödyllinen konsti…
Luftpatron flytväst

Tarkistathan nämä tärkeät turvallisuusseikat ennen veneilyä

Onko veneilylomanne jo käynnissä? Tuntuuko että kaikki on hallinnassa? Varaa…