Työnantajan vakuuttamisvelvollisuus | Alandia Vakuutus

Valitse alue

Työnantajan vakuuttamisvelvollisuus

Työtapaturma- ja ammattitautilakia (459/2015, lyhenne TyTaL) sovelletaan henkilöihin, jotka työskentelevät ansiotarkoituksessa työ- tai virkasuhteessa. Käsite työ- tai virkasuhde on kytketty työsopimuslakiin, merityösopimuslakiin ja muihin vastaaviin lakeihin.

Vakuutusvelvollisuus koskee työtä, jota tehdään Suomessa tai Suomen tai Ahvenanmaan lipun alla purjehtivalla aluksella, kun työnantajan kalenterivuoden aikana teettämästä työstä maksamat tai maksettavaksi sovitut palkat ovat yhteensä vähintään 1 200 euroa.

Jos henkilö on samanaikaisesti useammassa työsuhteessa, jokaisen työnantajan kuuluu ottaa vakuutus omassa työssään sattuvien tapaturmien varalta.

Osakkaiden ja yrittäjien vakuuttaminen

Eräät yhtiössä työskentelevät  omistajat ja osakkaat kuuluvat lakisääteisen tapaturmavakuutuksen piiriin samoin kuin muutkin työntekijät.

Pakollinen vakuutus koskee työntekijöitä ja työntekijöiksi rinnastettavia henkilöitä:

  • Henkilö, joka tekee ansiotarkoituksessa työtä työsopimuslain, merityösopimuslain tai muiden vastaavien lakien mukaisessa työ- tai virkasuhteessa
  • Johtavassa asemassa oleva henkilö, joka
    - tekee työtä ja nostaa palkkaa osakeyhtiössä tai muussa yhteisössä
    - omistaa yksin enintään 30 % yhtiön osakkeista tai yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai
    - yhdessä perheenjäseniensä kanssa omistaa enintään 50 % yhtiön osakkeista tai yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, ja oma omistus on enintään 30 %
  • Myös työantajan perheenjäsenet ovat lain piirissä jos he ovat työ- tai virkasuhteessa ja nostavat palkkaa

Henkilöt, jotka jäävät pakollisen vakuutuksen ulkopuolelle:

  • Yksityinen elinkeinonharjoittaja
  • Avoimen yhtiön yhtiömies ja kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies
  • Osakeyhtiön tai muun yhteisön johtavassa asemassa työskentelevä osaomistaja, jonka oma omistus yhtiön osakkeista tai yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä on vähintään 30 %
  • Osakeyhtiön tai muun yhteisön johtavassa asemassa oleva osaomistaja, joka yhdessä perheenjäseniensä kanssa omistaa vähintään 50 % yhtiön osakkeista tai yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä

Yrittäjän, johtavan aseman ja perheenjäsenien määritelmät yhdenmukaistetaan 1.1.2016 alkaen työeläkelainsäädännön kanssa. Henkilöt, jotka määritellään yrittäjiksi jäävät pakollisen turvan ulkopuolelle. Mikäli yrittäjällä on yrittäjän eläkevakuutus (YEL), hänellä on oikeus saada itsensä vakuutetuksi TyTAL:n mukaisella työajan tapaturmavakuutuksella. Merkitse YEL-vakuutus tästä